Jumala on kuopattu.

Kuollut Se on jo aikoja sitten, ainakin minulle. Kuoppaus tapahtui lähettämällä sähköpostia maistraatille. Jumalasta voisi jauhaa vaikka kuinka kauan, mutta olen nykyään Ludwig Wittgensteinin Tractatus logico philosophicuksessa esittämän kanssa samaa mieltä siinä kohdin, että "Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava." Ja Jumalasta (sinänsä) ja sen olemassaolosta ei voi puhua, sillä koko aihe on puheemme ulottumattomissa. Joten vakuuttelut puolesta tai vastaan ovat mielettömiä, koska aihe on kiinnostava vain antropologiselta, psykologiselta ja sosiologiselta kantilta. Miksi on tarve puhua jostain, mistä ei voi puhua eli ei ole koskaan puhuttu? Ja miksi tästä aiheesta puhuminen on kuitenkin pakkomielteistä? Psykologinen selitys on varmaankin kaikkein uskottavin lähtökohta (halu jättää kohtalonsa jonkin toisen ja suuremman huomaan sekä selittää asioita joita ei voi ymmärtää), josta päästään lopulta sosiologiseen selitykseen (tämän halun uskoa muuttuminen sosiaalisten suhteiden selittäjäksi ja vallan välineeksi institutionaalisena uskontona). Uskoo ken haluaa, mutta turha kenellekään muulle yrittää välittää uskoaan. Minä en usko, niin minä en usko.

Wittgensteinin kanssa olen eri mieltä lainauksesta, jolla hän tiivisti Tractatuksensa: "Minkä ylipäänsä voi sanoa, sen voi sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava." Jälkimmäinen osa on mielestäni varsin osuva, mutta alkuosa on varsin kyseenalainen. Jälkimmäinen osa seuraisi edellisestä, mikäli kaikki lauseet voisi helposti jakaa selkeiden ja mielettömien kasteihin. Tällainen jako ei ole mielekäs (tahaton), sillä jako on luonnollisesti mielekäs-mieletön ja epäselkeätkin lauseet voivat olla mielekkäitä. Tässä tullaan tietysti määrittelykysymyksiin, mutta kun ottaa huomioon Tractatuksen kaksi ensimmäistä päälausetta, jotka ovat olennaisia tähän päätelmään päätymisessä tulee Wittgensteinin tarkoitusperät selkeämmin esiin:

1. Maailmaa on kaikki, mikä on niin kuin se on.
2. Mikä on niin kuin se on - tosiseikka - on yksityisten asiaintilojen vallitsemista.

Eli Wittgenstein puhuu yksityisistä asiaintiloista, joista kehkeytyy monimutkaisempia yhdistelmiä. Kuitenkin kaikki on siis palautettavissa yksinkertaisiin perustotuuksiin. Wittgenstein sortuu siis samaan päättelyvirheeseen kuin niin monet matemaatikot ja teknisen maailmankuvan edustajat. Kun voimme johonkin lauseeseen soveltaa reduktionistista analyysiä, voimme tehdä sitä kaikkien suhteen. Se olisikin kovin sopivaa, mutta epäuskottavaa. Maailma halutaan palauttaa ymmärrettävään muottiin, eikä ristiriitaisuutta ja epäselkeyttä haluta hyväksyä. Totta on, että Jumalasta on turha puhua, koska sitä ei voi käsitellä millään objektiivisuuden asteella mielekkäästi. Toisaalla taas on oliot, joista voimme puhua mielekkäästi kuten fysikaaliset objektit ja niiden olemus. Kolmantena joukkiona ovat seikat, jotka eivät alistu yksinkertaiselle analyysille eivätkä ole mielettömiä. Esimerkiksi Freudin aatokset (tästä keties lisää myöhemmin) eivät ole pelkkää runoutta nykytietämyksen valossa, kuten monet tieteilijöiksi itseään kutsuvat väittävät. Tämä tiedeuskoisten näkemys juontuu siitä, että falsifikaatiokriteerin mukaisesti kaikki teoriat, joita ei voi periaatteellisesti osoittaa vääräksi, ovat epätieteellisiä eli ideoita, joiden perättömyyttä saatikka todenperäisyyttä ei voi osoittaa. Kuitenkin, miten puhua selkeästi dekonstruktiosta? Käsite, joka on ollut ja on olennainen kriittisen lukutavan (lukeminen ymmärrettynä mahdollisimman laajasti) väline ja jota kuitenkaan ei voi analysoida yksiselitteisesti eikä kovin selkeästi. Eikä saakaan, sillä käsitteen epämääräisyys on sen mahdollisuus kohdata maailman epäselkeys sitä kieltämättä. Valitettavaa, mutta totta on, että maailma saatikka me emme ole niin yksinkertaisia olentoja, että alistuisimme aina selkeyden muottiin. Tämä yhteiskunta tuhoaa itseltään sielun koska sitä ei voi olla ennen kuin olemme sen seikkaperäisesti selittäneet. Mekanistit elävät utopiassa, jossa kaikkia muita syytetään utopiasta. Sitä kutsutaan tiedeuskoksi tai vaihtoehtoisesti vasemmalla kaistalla ajamiseksi ja siitä suuttumiseksi että vastaan tulee niin kovin paljon autoja.