Jaahans, ehkä nyt on viimeistään aika päivittää blogia.
Huomasin, että vastineeni Henrikille ja myös Hannalle heidän kommenteistaan kirjoitukseeni jumalasta venyi siinä määrin, että taitaa toimia paremmin jo omana merkintänään, koska kirjoitukseni kaipaa lisäystä. Joten tässä se. Mukavaa, että tulee keskustelua ja kampoihin laittoa! Kirjoituksen heikot kohdat kaipasivat siis lisäyksiä ja täsmennyksiä, se kävi selväksi. Ja saattaa olla, että tämä kirjoitus vain lisää herääviä kysymyksiä, tiedä häntä. Antakaa siis kuulua, mikäli näin on. Freud- ja yleensä tieteellisyyskommentteihin tuli myös paljon vastineasiaa mieleen, joten käsittelen sitä aihetta myöhemmässä kirjoituksessa ottaen Henrikin pointit huomioon.
Jumalasta puhumisen mahdottomuutta käsittelin kirjoituksessa tietyssä merkityksessä, jota en täsmentänyt kylliksi (vai onko ongelma myös ajatuksessa itsessään?). Tietenkin voimme tavallaan puhua mistä vain, mutta onko siinä mieltä on se kysymys, joka minua kiinnostaa. Voin puhua immanenttiin jälkiä aiheuttaneesta jumalasta tai Helinä-keijusta, mutta siinä ei ole mieltä. [Tieteenfilosofinen pointti tähän väliin: mielettömästä tai epätodesta teoriasta (esim. että aurinko kiertää maapalloa) voidaan johtaa loputtomasti empiirisesti tosia lauseita (aurinko nousee joka päivä samasta ilmansuunnasta) ilman loogista ristiriitaa.] Käytän siis ilmaisua "voida puhua" karkeasti synonyymina ilmaukselle "olla mieltä puhua", koska jos jostain ei ole mieltä puhua, puhutaan tyhjästä. Sanoja voi sanoa, mutta ilman käsitteellistä ulottuvuutta sillä ei ole sisältöä. Kyseessä on siis "tyhjää" puhetta sillä emme pääse millään tavoin kiinni ajatuksemme kohteeseen (eli ajatuksillamme ei ole kohdetta).
Tietenkin jumala-sanalle voidaan antaa mikä tahansa merkitys, mutta silloinhan se jo katoaa omaan mahdottomuuteensa tai turhuuteensa. Jumala olisi mitä tahansa muttei mitään. Ja se on sen verta mystistä, että mielestäni on parasta jättää leikki sikseen ja puhua asioista niiden oikeilla (kulloinkin tarkoituksenmukaisilla) nimillä: "omastatunnosta", "rakkaudesta", "rahasta" "järjestä" tai vaikkapa "solidaarisuudesta", minkä nyt kukin haluaa asettaa siksi ylimmäksi immanentiksi auktoriteetiksi. Immanentille, jota ei jäännöksittä voida ymmärtää, halutaan saada yksinkertainen selitys ja puff, yksi sana (siis vain sana) transsendentista oliosta taiotaan esiin suojelemaan ihmistä epätietoisuuden tuskalta. Usko sanaan, niin sielusi pelastuu. Eräänlaista anekauppaa sekin.
Usko=jokaisen hlökohtainen asia;
Uskonto=Hlökohtaisesta uskosta puhumisen seurauksena mahdollistunutta epätoivon liennyttämistä ja vallankäyttöä, joka oikeutetaan näennäisellä nöyryydellä jonkin itseä suuremman edessä. (tiedostan esim. kirkon tekemän hyvän työn, mutta se ei poista tätä näkökulmaa; miksi uskonto liitetään haluun auttaa toisia? eikö se ole kytkykauppaa?)
Katsoin eilen sattumalta vähän aikaa SVT:tä ja siellä tuli ohjelma, jossa noin kymmenvuotiaat lapset kertoivat näkemyksiään siitä, mitä tapahtuu jos ei usko jumalaan. He kertoivat yksi toisensa jälkeen eri sanoin, mutta varmoin äänenpainoin, kuinka siinä tapauksessa jää ilman jumalan apua silloin kun sitä tarvitsee. En usko (tahaton), että tällaiset ajatukset ovat lapsille ominaisia ilman, että sitä jollain tavoin on heille syötetty (ei tietenkään välttämättä tietoisesti). Ohjelmasta en nähnyt kuin vain kymmenisen minuuttia ja jäikin epäselväksi myös heikosta kielitaidostani johtuen, minkälaisen koulun oppilaista oli kysymys ja minkälaisia laajempia pohdintoja ohjelmassa kenties esitettiin. Kuitenkin ohjelma motivoi minua kirjoittamaan juuri tänään tästä aiheesta. Voin vain kiittää vanhempiani, etteivät he ole jumalakysymyksen suhteen ohjastaneet minua suuntaan tahi toiseen - teistiseen saatikka sitten ateistiseen eivätkä myöskään agnostistiseen. Ateistinen kantani alkoi kehittyä rippileirin jälkeen; jumalakysymys todella mietitytti minua siellä koetun jälkeen. Rippileirikokemus yhdellä, ah niin hienolla sanalla: suggeroiva.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
11 kommenttia:
Minun on vaikea nähdä, ettei olisi mieltä. Vaikka jaan saman uskon siihen, että Jumala on rinnastettavissa Helinä-keijun kanssa, ei tästä seuraa, että Jumalasta puhuminen on mieletöntä.
Tällä logiikalla mistään epätodesta tai epävarmasta puhuminen on mieletöntä, mikä on varsin ongelmallista.
Rajattaessa mielekkäiden keskustelunaiheiden joukkoa tällä perusteella joudutaan olettamaan varsin naivistinen tosien asioiden luokka, joka on yksiselitteinen, tiedettävissä ja tiedetty. Tästä asioiden luokasta sitten voi mielekkäästi puhua.
Ensinnäkään en usko, että kirjoittaja tietää, ettei Jumalaa ole, vaikka kuinka vakaasti hänen olemattomuuteensa uskookin. Kriteeri siitä, että keskustelun aihe tiedetään epätodeksi, ei siis täyty.
Kuten totesin aiemmassa kommentissani, vain tapauksissa, joissa Jumala lymyilee visusti transsendentillä puolella, täyttyy kriteeri, että me emme edes voi tietää mitään Jumalan olemisista ja olemattomuuksista.
Kun Jumala näprää immanenttia, tulee hänen olemassaolostaan tieteellinen kysymys. Hänen olemassaolemattomuuttaan ei voida tyystin varmasti tietenkään todistaa, mutta periaatteessa hänen olemassaolonsa todistaminen ei olisi kovinkaan vaikeaa. Eiköhän ehta kaikkivoipa valtias osaisi meille tehdä selväksi oman olemassaolonsa.
Jos tällaisesta Jumalasta keskustelemisessa ei ole mieltä, siksi ettei puheella ”ole kohdetta”, joudutaan pesuveden mukana heittämään pois oikeus muodostaa tieteellisiä hypoteeseja. Viime kädessä tällaisen jumalolennon olemassaolo on toistaiseksi vailla tukea oleva, mutta suhteellisen laajalle levinnyt hypoteesi maailman ominaisuuksista. Sen todistamiselle voidaan esittää tietyt kriteerit. Siitä, etteivät kriteerit ole vielä täyttyneet, ei voida päätellä, että koko hypoteesi kannattaa paitsi hylätä, myös julistaa mielettömäksi.
Monien nykytieteen osien, kuten säieteorioiden osalta on vielä monin tavoin epävarmaa ovatko ne edes empiirisesti todennettavissa. Niiden julistamista mielettömiksi, koska niillä ”ei ole kohdetta” ei liene tarkoituksenmukaista.
Kirjoittaja ei tiedä, vaan toteaa, ettei puhuminen asiasta ole mahdollista. Ateismilla ei sinänsä ole mitään tekemistä käsiteltävän kysymyksen kannalta.
"Tällä logiikalla mistään epätodesta tai epävarmasta puhuminen on mieletöntä, mikä on varsin ongelmallista."
Epätodesta puhuminen on tietenkin mielekästä, sillä epätosi kuuluu mielekkyyden piiriin. Mielettömän lauseen yksi (muttei riittävä) tunnusmerkki on, ettei sille voi antaa totuusarvoa tosi/epätosi. Epävarmastakaan puhuminen ei ole mieletöntä, sillä epävarmuuteen kuuluu periaatteellinen totuudellisuuden/epätotuudellisuuden vaade. Mieletön ohittaa tällaiset jakolinjat ja kaikki muutkin jakolinjat, jotka antavat merkityksiä.
Epätosi/tosi jaosta on puhuttava varoen, sillä tieteen johtavana periaatteenahan ei ole nykyään todennettavuus eli verifioitavuus(http://fi.wikipedia.org/wiki/Verifikationismi) vaan vääräksi osoittaminen eli falsifikaatio (http://fi.wikipedia.org/wiki/Falsifikaatio). Jumalahypoteesia ei voi falsifioida, ei sitten millään eikä mitenkään.
"Kun Jumala näprää immanenttia, tulee hänen olemassaolostaan tieteellinen kysymys." Minkä tahansa tapauksen voi tulkita Jumalan tekoseksi, ei kovin kestävä pohja. Kuten aiemmin sanottua, epätodesta teoriasta voi johtaa toden empiirisen lauseen. Ja tässä tapauksessa teorian todenperäisyyttä ei voi milloinkaan kiistää aukottomasti. Kuinka sopivaa.
"Siitä, etteivät kriteerit ole vielä täyttyneet, ei voida päätellä, että koko hypoteesi kannattaa paitsi hylätä, myös julistaa mielettömäksi."
Ei sitä voi hylätä, sen voi vain julistaa mielettömäksi.
"Monien nykytieteen osien, kuten säieteorioiden osalta on vielä monin tavoin epävarmaa ovatko ne edes empiirisesti todennettavissa. Niiden julistamista mielettömiksi, koska niillä ”ei ole kohdetta” ei liene tarkoituksenmukaista."
On kuitenkin hyvin mahdollista, että ne ovat falsifioitavissa tai tarkemmin sanottuna on selvää että ne ovat periaatteessa falsifioitavissa (havaintomenetelmien ja -välineiden puutteellisuus estää tämän) eivätkä ne tällä hetkellä ole ristiriidassa tieteellisen tietämyksen kanssa, joten on luonnollista, että ne ovat yhtenä vaihtoehtona tieteen teorioiden kirjossa. Ne voivat paljastua epätosiksi, kuten suurimmalle osalle teorioista on käynyt, mutta se on tieteen kehittymisen tapa. Ihmiset tekevät epävarmoja hypoteeseja, joita aletaan kumota heti niiden syntymästä saakka, mistä oivana esimerkkinä on kuuluisa Flogiston-teoria:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Flogiston-teoria
Lopuksi pari kysymystä: Mistä puhut puhuessasi jumalasta? Mikä todistuskappale riittäisi jumalan olemassaolon todistamiseen tai hänen olemassaolon kieltämiseen?
Näköjään olitkin juuri ollut kirjoittamassa...
Sitä mä olen miettinyt, että kun sä kai sitä elämänkatsomustietoakin olet lukenut, opetetaanko siellä, että oikeastaan kaikilla on oma (osin järjetön) elämänkatsomuksensa - oli se sitten uskonnollinen, tieteellinen tai vaikka poliittinen - vai "mystifioidaanko" uskonnot jotenkin erilaisiksi järjestelmiksi?
On ihan turha väittää, ettei politiikankin piirissä ole tiettyjä oxymoroneja (mitä lie ovatkaan suomeksi), jota "pitäisi noudattaa", vaikka tuntuu, ettei tosielämä niin toimi. Tekopyhyyksiksikin niitä voidaan tietysti kutsua, tai periaatteiksi, joita on käytännössä vaikea noudattaa.
Se pikkuseikka, ovatko ajatukset alunperin tulleet kuvitteellisen hahmon vai itselle tuntemattoman tutkijan tai poliitikon suusta ei muuta sitä tosiasiaa, että ajatuksiin on usein päätettävä uskoa ilman vedenpitävää todistusaineistoa.
Mun kommenteista voi saada sen kuvan, että olen jotenkin erityisen uskontomyönteinen, mutta siitä ei varsinaisesti ole kysymys, vaan siitä, etten välttämättä näe uskontoja sen haitallisempina tai ihmeellisempinä ajatusrakennelmina kuin muitakaan ideologioita...
Periaatteessa kuvitteellisiin hahmoihin uskominen saattaa kyllä verottaa omaan arvostelukykyyn luottamista enemmän kuin jotkut muut teoriat, mutta toisaalta erilaisten henkiolentojen olemassaolemattomuuttakaan ei ole vieläkään mitenkään todistettu, ja uskontojen useat periaatteet ovat sentään varsin järkeenkäypiä ja yleishyviä, mikä viittaisi niiden ihan älyperäiseen taustaan (tai vaikkapa jonkun "peruslogiikan" aistimiseen...)
Entä jos uskonnot ovatkin alunperin syntyneet siitä, että ihmiset ovat yrittäneet pohtia liian vaikeita ongelmia ja ruvenneet siinä sivussa näkemään kuvia, kuulemaan ääniä tms, kun aivot ovat olleet tilapäisesti oikosulun partaalla?
Myöhemmin asioihin on sitten voinut löytyä muunkinlaisia selityksiä, mutta teoriahöyryissä nähty ilmestys "kaikkien ihmisten yhtäläisestä tärkeydestä" on silti periaatteessa ihan perusteltu ja käypä pointti.
Sinnikäs vanhentuneisiin arvoihin tai esim. tasa-arvokäsityksiin tukeutuminen myöhemmin, kun jotkut ryhmät tai yksilöt jo joidenkin vanhat teoriahuurut ovat uskaltautuneet kyseenalaistamaan, on ehkä sitten "tiedon jumalaiseen alkuperään" luottamisen epätoivottavin ja valitettavin sivuilmiö...
”Epätosi/tosi jaosta on puhuttava varoen, sillä tieteen johtavana periaatteenahan ei ole nykyään todennettavuus eli verifioitavuus(http://fi.wikipedia.org/wiki/Verifikationismi) vaan vääräksi osoittaminen eli falsifikaatio (http://fi.wikipedia.org/wiki/Falsifikaatio). Jumalahypoteesia ei voi falsifioida, ei sitten millään eikä mitenkään.”
Ei tietenkään voi. Sen sijaan se voidaan todentaa oikeaksi. Otetaan ääriesimerkki. Jos tähtitaivaamme muuttuu äkkiä nykyisestä galaksit huomattavasti suurempiin joukkoihin ryhmittelevästä mallistaan sellaiseksi, että galaksit muodostavat tekstiä, tarkemmin sanottuna tooran, pidän sitä melko vankkana todisteena. Vähintäänkin todistustaakka siirtyy niille, jotka katsovat, että hommalle löytyy muu selitys kuin jumalallinen interventio.
Siltä varalta, että bongasit tuon Jumalahypoteesiin liittyvän ajatuksen tuolta Wikipedialinkkisi takaa pyydän huomaamaan, että (kuten totesin jo aiemmissa posteissani), jos Jumala käsitetään puhtaasti transsendentiksi olennoksi (WP: unobservable transcendental being), ei kysymykseen hänen olemassaolostaan voi vastata. Juuri tuo jumalan käsitteeseen liittyvä valinta tekee jumalan olemassaolon määrittelystä mahdotonta. Jos jumalalla ymmärretään jotakin muuta, tilanne muuttuu.
Vai mitä mieltä olet hypoteesista, että Jumala asuu Perniössä viljelemässä tomaatteja nimellä Mats Johansson ja huvittelee kirjoittamalla rivouksia tähtitaivaalle omien ursalaisystäviensä iloksi. Onko meidän tässäkin tapauksessa todettava, ettei kannata vaivautua, koska emme voi selvittää, onko Jumala perniöläinen tomaatinviljelijä Johansson?
”"Kun Jumala näprää immanenttia, tulee hänen olemassaolostaan tieteellinen kysymys." Minkä tahansa tapauksen voi tulkita Jumalan tekoseksi, ei kovin kestävä pohja.”
Tässä kohtaa tunnustanet ampuvasi olkiukkoa. Kysehän on siitä, että jos jumalasta on periaatteessa saatavissa (jumala ei ole puhtaan transsendentti otus) havaintoaineistoa on kysymys hänen olemassaolostaan tieteellinen.
”On kuitenkin hyvin mahdollista, että ne ovat falsifioitavissa tai tarkemmin sanottuna on selvää että ne ovat periaatteessa falsifioitavissa (havaintomenetelmien ja -välineiden puutteellisuus estää tämän) eivätkä ne tällä hetkellä ole ristiriidassa tieteellisen tietämyksen kanssa, joten on luonnollista, että ne ovat yhtenä vaihtoehtona tieteen teorioiden kirjossa.”
Millä perusteella on selvää, että ne voidaan falsifioida? Säieteoreetikot kun tuntuvat olevan kovin epävarmoja. Säieteorioilla kun on itse asiassa huomattavia ongelmia selvittää ovatko ne ristiriidassa tieteellisen tietämyksen kanssa vai eivät.
Sitä paitsi jumalahypoteesikaan ei kaikissa muodoissaan ole ristiriidassa tieteellisen tietämyksen kanssa. Sen sinä katsot kuitenkin auttamatta olevan falsifioitavuuden ulkopuolella.
”Lopuksi pari kysymystä: Mistä puhut puhuessasi jumalasta? Mikä todistuskappale riittäisi jumalan olemassaolon todistamiseen tai hänen olemassaolon kieltämiseen?”
Kuten aiemmin todettua, se mitä jumalatodistuksista voidaan mielekkäästi väittää, riippuu siitä, millaisesta jumalakäsityksestä lähdetään. Puhtaasti transsendentista jumalasta, josta ei siis VOIDA saada havaintoaineistoa (puhtaasti transsendentti), ei tietenkään voida muodostaa tieteellisiä lauseita eikä olemassaoloa voida todistaa suuntaan tai toiseen. Tiede kuitenkin vaatii jotakin immanentissa maailmassa havaittavissa olevaa lähtökohdakseen.
Sinä olet väittänyt, että vaikka jumalasta olisi saatavissa havaintoaineistoa (jälkiä immanentissa) olisi jumalasta puhuminen silti mieletöntä. Eli väität, että on sellaisia havaittavissa olevia asioita, joita tieteen metodeilla ei jostakin syystä voisi käsitellä. Tämä vaatii mielestäni hieman perusteita.
Moi Antero,
Luen tällä hetkellä kirjaa nimeltä Jumalharha, joka on biologi Richard Dawkinsin näkemys jumalasta ja sen olemassaolosta. Kirja on hyvin jyrkkä näkemyksissaan jumalaa ja uskontoja kohtaan, joten suosittelen.
Kerrankin minä luen jotakin muuta kuin Dan Brownia :)
Heipsan Hanna,
Kuulostaa mielenkiintoiselta, voisinpa lukaista. Juuri tällä hetkellä olen kyllä kurkkua myöten täynnä tätä jumalasettiä ja keskityn muihin asioihin, mutta voimien palauduttua otan asiakseni. Danke schön vinkistä :)
Tulikin vielä mieleen, että sehän voisi olla kirja, jota luettaisiin lukupiirissä joku kerta jos immeiset on kiinnostuneita, vai kuinka? Olisitko sinä kiinnostunut? Kun Meteoriitti ei oikein ole makuuni ;)
A.H.,
Tässä sekä kertaan näkemyksiäni ja niihin johtavia päättelyaskeleita että yritän selvittää, mistä tässä argumentaatiossamme on ollut kyse. Tämän jälkeen uskon, että olen sanonut asiasta kaiken olennaisen, mitä minulla on sanottavaa.
Olemme siis päässeet yhteisymmärrykseen seuraavista seikoista: 1. Jumalan olemassaoloa ei voi falsifioida, 2. Jumala on rinnastettavissa Helinä-keijuun
Sen lisäksi voin olla samaa mieltä myös käsityksesi kanssa, että 3. "Eiköhän ehta kaikkivoipa valtias osaisi meille tehdä selväksi oman olemassaolonsa." En ole missään vaiheessa todennut, ettei mikään todistuskappale riittäisi todentamaan jumalan olemassaoloa. Olen vain todennut, että jumalan olemassaoloväitteiden asettaminen (olemassa olevasta jumalasta puhuminen) on mieletöntä. Tästä lähdinkin liikkeelle.
--> 4. Jumalasta puhuminen on mieletöntä
Selitän, miksi tällainen johtopäätös on pätevä:
5. Tietenkään mielettömyydestä ei puhuta siinä mielessä, etteikö Helinä-keijusta olisi jossain yhteydessä mielekästä puhua, siis satuolentona tarinassa. Mutta kaikki tiedämme, että Helinä-keijulle asetetut ominaisuudet ovat kuvitteellisia. Eikä ongelmaa olisi jumalan kohdallakaan, jos toteaisimme, että nämä ominaisuudet ovat kuvitteellisessa yhteydessä kuvittelemaamme olioon. Silloin jumala olisi vain hahmo muiden joukossa ja tällä hahmolla olisi monia eri olemisen tapoja mielikuvituksessa. Minä ajattelen jumala 1:tä, toinen jumala 2:ta, Raamatun tai Tooran hahmoja, joille on haluttu antaa kattokäsite 'jumala' johtuen niiden monilta osin yhtäläisistä ominaisuuksista.
6. Jumalan olemassaolosta puhuminen on tieteellisen maailmankuvan kanssa ristiriidassa, sillä joudumme menemään verifikationistisiin perusteisiin oikeuttaaksemme puheen jumalasta. Eli empiirisen todistusaineiston saapumisen periaatteellinen mahdollisuus oikeuttaa puhetta oliosta, jonka olemassaolo-oletukselle ei ole empiiristä tukea (vrt. Yhdysvaltain jossain määrin analoginen argumentti Irakin joukkotuhoaseista). Empiirinen tutkimus merkitsee havaintoaineiston keräämistä ja sen testautumista (luonnon)tieteellisen havainnoinnin menetelmin ja verifioiminen ei kuulu tieteen metodiin enää nykyään. Eli jumalakysymys ei ole empiirinen (l. tieteellinen). Miksi säieteoria on sitten potentiaalisesti tieteellinen teoria (l. hypoteesi)? Koska se on periaatteellisesti (korostan tätä sanaa, sillä edellisessä vasta-argumentissasi hyppäsit sen yli) ajateltavissa falsifioituvaksi, vaikka tosiasiallisesti ei ole osoitettu, että se sitä on. Voi olla, että säieteoria osoittautuu mahdottomaksi falsifioida, jolloin siitä tulee mieletöntä puhetta todellisuusväitteenä, mutta se säilyy mielenkiintoisena aiheena tieteenhistoriallisesta näkökulmasta, aivan kuten flogiston-teoriakin (joka tosin osoittautui epätodeksi, ei mielettömäksi).
7. Liittyen edelliseen: elämme historiallisessa maailmassa, jolloin mieletön puhe toki periaatteessa saattaa muuttua ajankohdalla x mielekkääksi sen oltua ennen ko. ajankohtaa mieletöntä. Nyt jos teen olemassaoloväitteen Helinä-keijusta ja huomenna paljastuu, että keiju on kuin onkin olemassa, ajankohtaa x edeltäneestä puheestani tai etsimisyrityksistäni ei tule sen mielekkäämpiä, ellei minulla ollut (tieteellistä, perusteltua) syytä uskoa keijun olemassaoloon. Sama pätee jumalaan: Kuvitellaanpa, että viimeinen tuomio astuu voimaan ja jumala paljastuu meille. Pitäisinkö viimeistä tuomiota julistaneiden ja sitä odottaneiden tuomiopäivää edeltäneitä puheita sen mielekkäämpinä? Pitäisinkö heidän jumalahavaintojen etsimistä järjellisempänä? En. Jumala on tullut todistuneeksi, hänen olemassaoloaan ei ole todistettu (tieteellisessä prosessissa). Voi väittää, ettei jumalan olemattomuutta ja tulevien tapahtumien tapahtumattomuutta voida todistaa, joten sitä kannattaa etsiä. Mutta ei kannata, ties mitä kaikkea päätyisimme etsimään, mikäli tiede noudattaisi tätä logiikkaa. Occamin partaveitsen periaatteen mukaisesti: ei pidä tehdä turhia oletuksia, tulemme toimeen ja selitämme maailmaa ilman jumalaakin, ainakin ennen tuomiopäivää tms. todistusta.
Eli laajennettuna ja selventävät väliaskeleet lisättynä edelliset kohdat 1-4 kuuluvat seuraavasti:
1. Jumalan olemassaoloväitettä ei voi osoittaa epätodeksi.
2. Periaatteellinen falsifioitavuus on (tieteellisen) hypoteesin edellytys ja falsifioituvuus tieteellisen teorian edellytys.
3. Jumala on (toistaiseksi) rinnastettavissa mielikuvitusolentoon
4. Mikäli jumala on olemassa, voidaan ajatella Hänen pystyvän halutessaan ilmaisemaan olemassaolonsa meille.
5. , joka päätellään kohdista 1-4: --> Todistuneella jumalalla ei ole mitään tekemistä tieteellisen metodin kanssa. Se on nimenomaan todistunut, ei todistettu.
6. --> Kysymys jumalan olemassaolosta on mieletön (väärin asetettu) a priori (ennen kokemusta), eikä periaatteessa mahdollinen a posteriori (kokemuksen jälkeinen) -todistusaineisto tee a priori -väitteitä mielekkäämmiksi tai perustellummiksi. Kyseessä on vain sattumalta oikeaan osunut heitto, ei hypoteesi.
Eli palataan asiaan kunhan jumala on kömpinyt piilostaan. Sitä ennen jumalakysymys kuuluu henkilökohtaisen piiriin, mikäli niin haluaa.
Moiks,
Mietin itse asiassa myös lukupiirimahdollisuutta. Ainakin siitä voisi muutaman kappaleen käsitellä, muutamalla eri kerralla.
HT
”Tämän jälkeen uskon, että olen sanonut asiasta kaiken olennaisen, mitä minulla on sanottavaa.”
Vastaanpa kuitenkin.
”Olemme siis päässeet yhteisymmärrykseen seuraavista seikoista: 1. Jumalan olemassaoloa ei voi falsifioida, 2. Jumala on rinnastettavissa Helinä-keijuun.”
Olennaista onkin, että _millaisen tahansa_ Jumalan olemassaoloa ei voida falsifioida. Sen sijaan Jumalan, jonka väittää näpräävän immanenttia tavalla _x_ olemassaolo on falsifioitavissa, jos asian _x_ tapahtuminen voidaan selittää ilman tuota Jumalaa.
Olennaistahan on se, että sinä väität, ettei sellaisenkaan Jumalan olemassaolo, jonka väitetään osallistuvan meidän maailmamme sorkkimiseen tavalla, jota ei voida muutoin selittää, ole falsifioitavissa. Juuri ko. kaltaisen Jumalan falsifioitavuus on saanut aikaan ns. ”aukkojen jumala” -ilmiön, jossa Jumala pakenee ”selittämään” seuraavaa tieteen vielä selittämättä jättämää asiaa. Siis siksi., että tiede on osoittanut, ettei sellaista Jumalaa, jonka vaikutus tarvitaan maailmankaikkeuden ominaisuuden x selittämiseen, ainakaan ole. Eli hypoteesi sellaisen Jumalan olemassaolosta on falsifioitu.
Se, miksi hypoteesi sellaisen Jumalan olemassaolosta on mahdollista falsifioida, on, että ko. Jumalalle annetaan immanentissa ilmeneviä ominaisuuksia. Ja immanenttihan on tieteen käsiteltävissä. Vain silloin, kun Jumalasta ei ole millään tavalla saatavissa havaintoaineistoa (ko. veijari lymyilee transsendentissa), ei kysymys ko. veijarin olemassaolosta ole tieteellinen kysymys.
Eli lyhyesti: kysymys sellaisen Jumalan, jonka vaikutuksesta maailmaan esitetään tosiasiaväite (=Jumala, joka näprää immanentissa), olemassaolosta on tieteellinen kysymys. Jos väitetty vaikutus voidaan selittää ilman ko. Jumalaa, on sellaisen Jumalan olemassaolo falsifioitu. Ja sitten uskova piilottaa Jumalansa jonnekin muualle, ennen kuin tiede sulkee sellaisenkin Jumalan pois kuvioista.
Se, että ajatus _jonkinlaisesta_ Jumalasta on mahdoton falsifioida, ei johda siihen, että ajatus _tietynlaisesta_ Jumalasta ei olisi falsifioitavissa.
HP
Vielä esimerkkinä mainittakoon, että Jumalan, jonka James Usher uskoi luoneen maailman luomisessa, joka alkoi yön laskeutumisesta ennen sunnuntaita 23. lokakuuta 4004 eKr., olemassaolo on melko pitkälti falsifioitu.
HP
Lähetä kommentti