"Todellinen suvaitsevaisuus on toisen ihmisen aitoa hyväksymistä ja arvostusta, ei myöntyväisyyttä, alentuvaisuutta, suopeutta tai vain toisen sietämistä." (Unesco 1995).
Suvaitsevaisuuden eteen joudutaan siis lisäämään etuliitteeksi 'todellinen', jotta saadaan sanalle se merkitys, joka halutaan. Kysyn siis vielä, miksi emme voi puhua ensisijaisesti ennakkoluulottomuudesta? Sanassa on heti nähtävissä, mitä se tarkoittaa, eikä tule mielleyhtymiä sietämiseen.
NetMOTin mukaan suvaitsevainen kääntyy englanniksi seuraavasti: "tolerant, liberal, unprejudiced, free and easy / free-and-easy Hän suvaitsee poikkeavia mielipiteitä He is tolerant of differing opinions" Sanalla ei siis ole yksiselitteistä englanninnosta ja se onkin hyvä kuvaamaan tiettyä asenneilmapiiriä, joka on sietämisen ja ennakkoluulottomuuden välimaastossa. Kuitenkin ennakkoluulottomuuden tulisi mielestäni olla tavoitteena, eikä suvaitsevaisuus voi täysin tätä täyttää, sillä sietäminen ja ennakkoluulottomuus sulkevat toisensa (ainakin osittain) pois. Suvaitsevaisuus on mielestäni vanhentunutta kieltä, joka on jäänteenä ajasta, jolloin edistyksellistä oli tunnustaa vieraiden kulttuurien arvo, ei niiden pohjimmainen samankaltaisuus oman kulttuurimme kanssa. Suvaitsevaisuus onkin sivistyneen maailmankansalaisaatelin jalomielinen asenne, ei nykypäivää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti