Minä olin jäykkä ja kylmä, olin silta, makasin kuilun yllä. Jalkaterät olivat kaivautuneet tälle puolen, kädet tuolle puolelle, olin pureutunut kiinni mutenevaan saveen. Takkini liepeet liehuivat kummallakin puolellani. Syvyydessä elämöi hyinen forellipuro. Kukaan turisti ei eksynyt tälle tiettömälle harjanteelle, tätä siltaa ei vielä ollut merkitty karttoihin. ─ Näin minä makasin ja odotin; oli pakko odottaa. Sortumatta ei mikään kerran pystytetty silta voi lakata olemasta silta.
Kerran eräänä iltana ─ oliko se ensimmäinen, oliko se tuhannes, en tiedä ─ajatukseni kulkivat jatkuvasti sekavina ja jatkuvasti ympyrää. Illan tullen kesällä puro solisi kumeammin, kuulin miehen astuntaa! Minua kohti, minua kohti. ─ Ojentaudu, silta, kunnosta itsesi, kaiteeton hirsi, kannata varaasi uskottua. Tasauta hänenepävarmat askelensa, mutta jos hän horjahtaa, ilmaise hänelle oma itsesi ja sinkoa hänet reunalle kuin vuorenjumala.
Hän tuli, koputteli minua keppinsä rautakärjellä, sitten hän nosti sillä minun takkini liepeet ja asetti ne siististi päälleni. Hän työnsi tuuheaan tukkaani tuon kärjen ja antoi sen, kaiketi hurjasti ympärilleen vilkuilevana, viipyä siellä kauan. Mutta sitten ─ juuri kun muistelin haaveissani hänen kulkuaan yli vuoren ja laakson ─ hän hyppäsi molemmille jaloilleen keskelle minun vartaloani. Minä värisin rajusta kivusta, täysin tietämättömänä. Kuka hän oli? Lapsiko? Uni? Maantierosvooja? Itsemurhaaja? Kiusaaja? Tuhooja? Ja käännyin ympäri nähdäkseni hänet. ─ Silta kääntyy ympäri! En ollut vielä kokonaan kääntynyt kun minä jo putosin, putosin, ja samassa olivat teroitetut piikivet, jotka aina olivat tuijottaneet minua kiiltävästä vedestä niin sopuisasti, silpoutuneet ja seivästäneet minut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Sepä on kohtuu ikävä juttu, jos silta kääntyy ympäri. Sillan tehtävä ei ole kääntyä ympäri! Sillan tehtävä ei ole leikkiä vuorenjumalaa tai heittää ihmisiä reunalle! Sillan tehtävä on olla silta: hyvä silta.
Jos silta kääntyy ympäri, voi päättyä uni, tuhoaja voi tökkiä kepillä tai ehkä sitten vetää viimeisen kerran ihan mustiin oman käden kautta. Mitä sanoo Bloggari itse?
Novelli puhutteli - sisäisen epävarmuuden ja turvattomuuden tuloksena olen kuin silta, jolla on pakko olla tehtävä voidakseen tuntea olemassaolon oikeutta. Mutta kuinka yksinäinen ja turha tämä silta onkaan, kukaan ei tule ja halua käyttää sitä. Ei silti voi muuta, on pakko olla siinä missä on, ettei putoa alas vaarallisiin syvyyksiin.
Tuli mies, katseli, olenko hyvä silta. Ilahduin ja luotin, hän houkutteli minut huomaamaan muutakin kuin pelkän pakollisen siltana olon. Ei kuitenkaan lopulta pitänyt näkemästään, ei välittänyt, vaan kuin heitti vauhdissa junanvaunusta ja sai minut, sillan, romahtamaan syvyyksiin. Hän ei välittänyt hyppynsä seurauksista, minä en juuri silloin keskittynyt seurausten miettimiseen. Putosin paikaltani, menin täysin rikki, silpouduin, ja vaikka olen saanut lievitystä haavoihini viileästä forellipurosta, ja ryöminyt pois kivikosta, olen siellä pohjalla. Kuitenkaan en enää ole silta, minulla on enemmän mahdollisuuksia, jos vain päätän uskaltaa ja jaksan taistella.
Tuhoava, välinpitämätön kulkijamies ehkä sittenkin teki minulle jotain hyvää kaiken välinpitämättömyydestä tulleen pahan ohella.
Lähetä kommentti