Miehekäs ratkaisu Heinäluomalta, täytyy sanoa. Valta ei ollut korruptoinut häntä hakemaan väkisin jatkoa, mikä olisi junttausmekanismin avulla ollut kohtuuttoman kivuton prosessi suhteutettuna jäsenistön heikkoon kannatukseen. Demokratia toteutuu nyt yhden hienon päätöksen johdosta, ja on siis sikäli pikemmin sattumaa kuin mitään muuta. Tarkoitan sitä, että neuvoa-antavaan on jatkossa mentävä, mikäli haluamme aktiivisen puoluekentän. Tämä on tietenkin vain yksi korjattava seikka lukuisten joukossa.
Erkki Tuomioja nousi hetkessä uuteen ja yllättävään asemaan, puheenjohtajavaalien ennakkosuosikiksi. Haastajia saapuu, se on varmaa. Vaaliretoriikassa välähtelee varmasti yksi sana ennen muita: muutos. Muutos on mielenkiintoinen käsite, joka on nykypolitiikan puheissa ottanut tuulta alleen melkoisissa mittasuhteissa. Puhutaan rohkeudesta muutokseen, muutoksen kohtaamisesta, muuttuvaan maailmaan sopeutumisesta ja visionäärisyydestä muuttuvien olosuhteiden edessä. Politiikan sanasto kuulostaa tässä suhteessa epäilyttävän samankaltaiselta kuin elinkeinoelämän vastaava. Mielestäni on hyvä keskustella muutoksen tärkeydestä, mutta myös usein retoriikan taakse jäävästä seikasta: Miksi muutos on hyvästä, mitä sillä kulloinkin tarkoitetaan ja onko suunnalla niin väliä?
Muutos vie meitä pois tutusta ja turvallisesta. Nyt muutosta onkin tapahtumassa. Tuomiojan kohdalla muutokseen liittyvä imago on kenties ristiriitaisempi kuin kellään muulla demarien johtoportaan edustajalla. Hän on "ikinuori", mikä käännetään välillä hänen edukseen, välillä haitakseen. Toisessa leirissä hän on vastarannankiiski - siis muutosta vastaan - toisessa leirissä aidon sosialidemokratian eteenpäinviejä, muutoksen airut.
On mielestäni selvää, että valitaan sitten (lähes) kuka tahansa Heinäluoman jatkajaksi, muuttuu SDP siinä samassa. Muutoksessa olennaisinta on sen suunta, ei muutos itsessään. Varmaa on, että suunnasta käydään lähitulevaisuudessa kiivasta keskustelua, ja hyvä niin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Kyllä.
:D Kiitän kommentista. Sitä kiivasta keskustelua ei taideta käydä blogissani..
Luulenpa, että vaikka SDP:n suunta vaihtuu, puolueosastojen taantumukselliset voimat eivät muutu. Muutosta ei voi tapahtua ilman henkilöjen vaihtumista, itse näen asian näin. Sen takia nostan hattua Heinäluomalle.
Mutta jääkö Heinäluoma historiaan puheenjohtajana, joka ajoi puolueen vaalitappioon ja sisäiseen kriisikeskusteluun? Vai muistetaanko hänet jostain muusta?
Täytynee olla demari voidakseen nähdä Heinäluomassa mitään positiivista, mikä on jo mielenkiintoista an sich. Eihän Tuomiojan tempan jälkeen muuta vaihtoehtoa ollut kuin jättäytyä pelistä pois.
Toisaalta jos järjestelmä mahdollistaa puheenjohtajan kekkostumisen, eikö miehekkäämpää olisi ollut pistää järjestelmä uusiksi ja alistua äänestykseen? Nyt lienee vähän enemmän voittajamainen olo. Sama kai se keneltä saa ja miten, kunhan saa. Niih.
Ja täytynee olla nenäkäs filosofi, jotta voi jälkikäteen ennustaa, että Heinäluoman luopuminen oli itsestäänselvyys.
Joo tuota. Olen kanssasi samaa mieltä sikäli, että tärkeintä ei todellakaan ole, että muutosta tapahtuu. Silti arvioisin, että muutoksen suuntaakin tärkeämpää on, että suunta on olemassa.
Tarkoitan tällä sitä, että aitona riskinä näen sellaisen tilanteen syntymisen, jossa SDP kylläkin muuttuu - imago paranee, gallupkäyrät lähtevät nousuun - mutta tämä muutos tapahtuu ilman selkeitä tavoitteenasetteluja sosialidemokratian tulevaisuuden suhteen, siis ilman että muutoksella on suuntaa yhtään minnekään.
Tällaisen SDP:n vaalikamppailua leimaisi yksittäisten, tunnepohjaisten kysymysten heiluttelu mediassa ilman mitään kokonaisvaltaista näkemystä suomalaisen yhteiskunnan tilasta tai muutospaineista, tai globaalissa maailmanjärjestyksessä tapahtuvista muutoksista. Mahdollisen vaalivoiton jälkeen puolue ei kykenisi muodostamaan kantaa mihinkään, ja hallituspolitiikasta tulisi teknokraatin toiveuni ja puolueestamme valtiollisen byrokratiakoneiston tahmea jatke.
Tässä tilanteessa on aivan äärimmäisen surullista, että puheenjohtajakisa edelleen on näyttänyt kysyntää löytyvän konkretiaa pakenevalle läpensä kansallisvaltiokeskeiselle retoriikalle. Yritetään siinä samalla sitten väittää, että keskiössä on ihminen ennen instituutiota. Eikö vaalitappiosta todella ole opittu yhtään mitään?
Hyvähyvä! Asiaa puhut, mitäs tuohon muuten kommentoimaan. Heinäluomasta vielä: onhan se huvittavaa, että jos poliitikko tekee yhden hyvän päätöksen, häntä aletaan ylistää valtiomiestasoiseksi poliitikoksi. Eiköhän siihen tarvita muutakin..
Lähetä kommentti